Pormestarin kesäflirtti meni vihkoon

Pormestari lähti kesäiltaan varmana yhdestä asiasta: tänään hurmataan kansa. Hattu oli suorassa, kengät kiillotettu ja itseluottamus sillä tasolla, että tavallinen ihminen olisi tarvinnut siihen rakennusluvan.

Ilta alkoi lupaavasti. Terassi oli lämmin, musiikki soi, lasit kilisivät ja kesäilta tuoksui siltä, että nyt voi tapahtua mitä tahansa. Pormestari katseli ympärilleen, suoristi rusettinsa ja päätti, ettei tänään jäädä nurkkapöytään arvioimaan muiden suorituksia.

Tänään mennään itse kentälle.

Valitettavasti kentällä odotti todellisuus. Ja todellisuudella oli tänä iltana poikkeuksellisen hyvä huumorintaju.

1. Pormestari avaa liian itsevarmasti

Ensimmäinen yritys alkoi vahvasti. Ehkä jopa liian vahvasti.

Pormestari huomasi terassilla kauniin naisen, nojasi pöytään kuin olisi juuri ostanut koko ravintolan ja pudotti ilmoille lauseen, jonka hän oli selvästi hionut päässään liian pitkälle.

“Sinun iltasi taisi juuri parantua.”

Pormestari odotti naurua, hämmästystä ja ehkä pientä ihailua. Vastaan tuli katse, jossa oli kyllä hymyä, mutta myös kysymys: “Oliko tuo oikeasti suunnitelmasi?”

Itsevarmuus on hyvä asia. Mutta jos ensimmäinen lause kuulostaa siltä, että toinen osapuoli pitäisi kiittää pelkästä saapumisestasi, Pormestarin viehätysvoima alkaa muistuttaa liian täyteen puhallettua uimapatjaa. Näyttävä, mutta vähän vaarallinen.

2. Pormestari muuttuu kesäillan filosofiksi

Ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen Pormestari päätti vaihtaa taktiikkaa. Nyt ei mentäisi röyhkeydellä, vaan syvyydellä.

Hän otti rauhallisen siemauksen, katsoi auringonlaskua ja kysyi seuraavalta keskustelukumppanilta vakavalla äänellä:

“Uskotko sinä kohtaloon?”

Se oli vaarallinen hetki. Pormestari kuvitteli kuulostavansa salaperäiseltä. Todellisuudessa hän kuulosti mieheltä, joka oli juonut yhden lasin liikaa ja katsonut iltapäivällä liian romanttisen elokuvan.

Kolmen minuutin päästä hän puhui jo siitä, miten kesäillat eivät tapahdu sattumalta, miten tietyt kohtaamiset kirjoitetaan tähtiin ja miten “jokaisella ihmisellä on oma sisäinen kabinetti”.

Nainen nyökkäili kohteliaasti, mutta hänen ilmeensä kertoi, että sisäinen kabinetti voisi nyt pitää pienen tauon.

3. Pormestari yrittää tanssilattian liukua

Kun sanat eivät toimineet, Pormestari päätti antaa kehon puhua.

Tämä oli virhe.

Musiikki vaihtui menevämpään kappaleeseen, ja Pormestari tulkitsi sen henkilökohtaiseksi kutsuksi. Hän astui tanssilattialle, laski aurinkolasit silmilleen ja aloitti liikkeen, jonka piti olla sulava sivuliuku.

Sulava se ei ollut.

Se oli enemmänkin yhdistelmä parketilla tapahtuvaa hätätilannetta, liukastunutta flamingoa ja setämiestä, joka ei ole vielä hyväksynyt ikäänsä. Pormestari ojensi sormet kuin tanssiva legenda, mutta jalat tekivät oman kunnallisen päätöksensä.

Yleisö kyllä huomasi hänet. Se ei vain ehkä ollut sellainen huomio, jota Pormestari haki.

4. Pormestari menee liian suoraan asiaan

Tanssin jälkeen Pormestari päätti olla “rehellinen mies”. Ei turhaa kiertelyä. Ei small talkia. Ei säästä puhumista.

Hän meni suoraan asiaan.

Liian suoraan.

Keskustelu ehti kestää noin kahdeksan sekuntia ennen kuin Pormestari oli jo siinä vaiheessa, johon normaalisti päästään vasta sitten, kun nimet, tunnelma ja molemminpuolinen kiinnostus ovat edes alustavasti olemassa.

Vastaanotto oli viileämpi kuin huonosti lämmitetty sauna.

Pormestari huomasi heti, että tässä taktiikassa oli pieni hallinnollinen ongelma: rohkeus ilman tilannetajua ei ole charmia. Se on lähinnä sosiaalinen oikopolku suoraan pusikkoon.

5. Pormestari kaivaa vanhan iskurepliikin

Seuraavaksi Pormestari turvautui klassikoihin. Hän osti ruusun, asetti hymyn kohdalleen ja lausui iskurepliikin, jonka joku olisi voinut kuulla jo aikana, jolloin tekstiviesteissä maksettiin merkeistä.

“Oletko parkkisakko? Koska sinussa lukee hieno.”

Pormestari oli itse tyytyväinen. Hän jopa nyökkäsi omalle suoritukselleen.

Nainen hymyili, mutta sellaisella tavalla, jolla ihminen hymyilee nähdessään vanhan mainoksen, joka ei ole kestänyt aikaa.

Iskurepliikeissä on se ongelma, että ne toimivat vain silloin, kun kaikki tietävät niiden olevan huonoja. Jos ne tarjoillaan liian vakavasti, tunnelma muuttuu nopeasti romanttisesta museokierrokseksi.

Pormestari teki merkinnän mieleensä: seuraavalla kerralla vähemmän arkistoa, enemmän ihmistä.

6. Pormestari väittää olevansa ujo

Koska röyhkeys, filosofia, tanssi ja repliikit eivät olleet tuottaneet toivottua tulosta, Pormestari päätti kokeilla herkempää puoltaan.

“Mä olen yleensä aika ujo”, hän sanoi.

Sen jälkeen hän puhui itsestään neljätoista minuuttia putkeen.

Hän kertoi tyylistään, tavoitteistaan, kesäsuunnitelmistaan, mielipiteensä terassikalusteista, parhaasta tavasta grillata ja siitä, miksi hänen hattunsa ei ole pelkkä hattu vaan “asennekysymys”.

Nainen ehti sanoa väliin “ai”, “joo” ja “mielenkiintoista”. Pormestari tulkitsi tämän hyväksi keskusteluksi.

Todellisuudessa kyseessä oli yksinpuhelu, jossa toinen osapuoli oli jäänyt kohteliaisuuden panttivangiksi.

7. Pormestari yrittää näyttää kavereilleen

Illan edetessä Pormestarin possuporukka alkoi kannustaa taustalta. Se oli vaarallista. Mikään ei pilaa flirttiä yhtä nopeasti kuin yleisö, joka huutaa vinkkejä sivusta.

Pormestari päätti tehdä vaikutuksen.

Ei niinkään naiseen, vaan kavereihin.

Hän käveli paikalle liian leveällä askeleella, nauroi liian kovaa ja vilkaisi taakseen varmistaakseen, että possuporukka varmasti näki kaiken. Nainen huomasi tämän heti.

Siinä hetkessä flirtti lakkasi olemasta kahden ihmisen välinen hetki ja muuttui esitykseksi, jonka pääyleisö istui kolme pöytää taaempana.

Pormestari sai kavereilta peukun. Naiselta hän sai kohteliaan hymyn, joka ei luvannut jatkokautta.

8. Pormestari muuttuu kesäillan runoilijaksi

Sitten tuli auringonlasku.

Se on Pormestarille vaarallinen luonnonilmiö. Kun taivas muuttuu oranssiksi ja valot syttyvät terassille, hänen sisäinen runoilijansa herää ilman lupaa.

Pormestari istui pöytään, katsoi horisonttiin ja aloitti:

“Tällainen ilta ei ole tavallinen. Tässä on jotain… suurempaa.”

Nainen hymyili. Pormestari sai siitä rohkaisua, mikä oli virhe.

Pian hän puhui siitä, miten meri muistuttaa ihmisen sydäntä, miten jokainen kohtaaminen on kuin ovi ja miten joskus elämä tuo samaan pöytään kaksi kulkijaa, joilla on sama ilmansuunta.

Se kuulosti hänen omasta mielestään kauniilta. Ulkopuolelta katsottuna se oli jo hyvin lähellä hätäserenadia.

9. Pormestari tekee viime hetken paniikkiliikkeen

Ilta alkoi olla lopussa. Valot kirkastuivat, tuolit kolisivat ja ihmiset tekivät lähtöä.

Silloin Pormestari tajusi, että paras keskustelu oli jäänyt käymättä. Hän oli käyttänyt koko illan väärään ajoitukseen, liian pitkiin lauseisiin ja yhteen tanssiliikkeeseen, joka olisi pitänyt jättää harjoituksiin.

Nainen oli jo lähdössä.

Pormestari nousi nopeasti, liian nopeasti, ja lähti perään. Hattu meinasi pudota, kengät pitivät kiirettä ja koko olemus huusi: “Tämä olisi pitänyt tehdä tunti sitten.”

“Odota! Mun piti vielä sanoa…”

Siihen se sitten jäi. Lause ei ollut valmis, eikä tilannekaan.

Viime hetken paniikkiflirtti on vaikea laji. Siinä on paljon tunnetta, vähän suunnitelmaa ja yleensä liian vähän aikaa.

10. Pormestari antaa itselleen tuomion

Kun ilta oli ohi, Pormestari istui yksin pöytäänsä, otti muistivihon esiin ja teki virallisen arvion omasta suorituksestaan.

Charmia: hetkittäin.
Itseluottamusta: liikaa.
Tilannetajua: vaihtelevasti.
Tanssiliike: ei jatkoon.
Runollisuus: rajoitettava valvotusti.
Kokonaisarvosana: yritystä oli enemmän kuin järkeä.

Pormestari ei kuitenkaan lannistunut. Hän ymmärsi jotain tärkeää. Kesäflirtissä ei tarvitse olla täydellinen, eikä jokaisesta kohtaamisesta tarvitse tehdä suurta tarinaa. Joskus riittää, että on rento, kuuntelee toista ja jättää sisäisen runoilijan kotiin ainakin ensimmäiseksi vartiksi.

Ehkä paras flirtti ei olekaan se, jossa Pormestari yrittää olla legenda.

Ehkä paras flirtti on se, jossa hän osaa olla ihan tavallinen Pormestari: vähän itsevarma, vähän huvittava, mutta tarpeeksi fiksu nauramaan myös itselleen.

Seuraavana aamuna Pormestari suoristi hattunsa, katsoi peiliin ja teki uuden päätöksen.

Ensi kerralla vähemmän esitystä. Enemmän tilannetajua.

Ja tanssilattialle mennään vasta, jos joku erikseen pyytää.